Koirahieronta
Koirahieronnan tavoitteena on koiran kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi. Hieronta toteutetaan aina jokaisen koiran yksilöllisiä tarpeita ja kehoa kuunnellen.
Mitä on koirahieronta?
Hieronta vilkastuttaa koiran aineenvaihduntaa ja verenkiertoa, jonka vuoksi se edesauttaa kuona-aineiden poistumista koiran kehosta esimerkiksi kovan rasituksen tai treenin jälkeen ja näin ollen edesauttaa palautumista. Hieronta rentouttaa koiraa, joten se vaikuttaa positiivisesti myös koiran psyykkeeseen. Hieronta pyritään toteuttamaan aina mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä ilman häiriöitä.
Hieronnan avulla poistetaan koiran kehosta lihaskireydet eli palautetaan lihaksen lepopituus. Lihaskireyksiä voi tulla mm kovasta fyysisestä rasituksesta, stressistä tai erilaisista tapaturmista. Myös puolestaan liian yksipuolinen rasitus tai liikunnan puute kuormittaa koiran kehoa. Tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivälle koiralle voidaan saada merkittävää hyötyä hieronnan avulla poistamalla koiran kehosta erilaisia kiputiloja. Käytössäni on myös matalateholaser.
Miksi tuoda koira hierontaan?
Jos huomaat koiran liikkeissä epäpuhtauksia, saattaa se johtua lihas- tai kalvokireyksistä. Koiran muuttunut käytös voi kertoa myös erilaisista kiputiloista kehossa. Tyypillinen muutos käytöksessä voi olla vaikkapa sellainen, että koira kieltäytyy hyppäämästä esim autoon, sohvalle.
Parhaimmassa tapauksessa hieronta on ennaltaehkäisevää kehonhuoltoa, jolloin sen avulla minimoidaan riskit vammojen syntymiselle. Muista lukea ohjeet ennen hierontaan saapumista.
Milloin koiraa ei voi hieroa?
Vaikka lähtökohtaisesti hieronta sopii kaikille koirille, on muutamia tilanteita, jolloin koiraa ei voida hieroa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi:
akuutit traumat
infektiot ja tulehdukset
kuume
diagnosoitu sydänsairaus
tiineys, valeraskaus, juoksut
kortisonilääkitys
syöpä
tartuntataudit
Tärkeitä huomioita:
rokotuksesta on hyvä olla kulunut vähintään 1 viikko aikaa ennen hierontaa
verenluovutuksesta on hyvä olla vähintään useampi päivä takana ennen hierontaa
Tarvittaessa voimme konsultoida eläinlääkäriä ensin ja miettiä tilannetta yhdessä.
KOULUTETTU KOIRAHIEROJA TAMPEREELLA
Koirahierojasi Heidi
Olen koulutettu koirahieroja Heidi Tulimäki ja asun Tampereella. Teen koirahierontaa kotikäynteinä täysin koirien ehdoilla ja yksilölliset tarpeet huomioiden.
Luonteeltani olen sosiaalinen, mutta rauhallinen ja suhtaudun intohimoisesti ihmisten ja eläinten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.